Henkilöstö ja työpaikat

Olemme Pohjoismaiden suurin vahinkovakuutuskonserni ja työllistämme lähes 15 000 eri alojen ammattilaista, kuten esimerkiksi taloushallinnon osaajia, vakuutusneuvojia, asiakaspalvelijoita, matemaatikkoja, ohjelmistokehittäjiä, analyytikkoja, lakimiehiä, myyntineuvottelijoita ja monien muiden ammattiryhmien edustajia.

Sampo työnantajana

Sampo-konserni on pohjoismainen vakuutuskonserni, jolla on toimintaa myös Baltiassa ja Isossa-Britanniassa. Sampo-konserniin kuuluvat sen emoyhtiö Sampo Oyj ja ruotsalainen If, tanskalainen Topdanmark sekä englantilainen Hastings. Konsernissa on lähes 15 000 työntekijää. Emoyhtiö Sampo Oyj on holding-yhtiö, joka omistaa vakuutusalalla toimivat tytäryhtiönsä joko kokonaan tai osittain. Sampo Oyj:ssä työskentelee noin 50 työntekijää. Sampo Oyj on pörssilistattu yhtiö eli pörssissä kaupan olevat Sammon osakkeet ovat nimenomaan Sampo Oyj:n osakkeita.

Emoyhtiö Sampo Oyj vastaa konsernin strategiasta, pääoman allokoinnista, riskienhallinnasta, konsernilaskennasta, sijoittajasuhteista, vastuullisuudesta sekä laki- ja veroasioista. Emoyhtiö toimii läheisessä yhteistyössä kaikkien konserniyhtiöiden kanssa.

Kartta Sampo-konsernin toiminta-alueista

Painotamme perusarvojamme luotettavuutta, tinkimättömyyttä ja erinomaisuutta, sekä keskitymme pitkäjänteiseen ja inspiroivaan johtamiseen, joka kannustaa henkilöstöä kehittymään urallaan ja tukee osallistavaa ja avointa työympäristöä. Sampo-konserni haluaa olla houkutteleva työnantaja, joka edistää henkilöstön sitoutumista ja kehittymistä sekä tarjoaa houkuttelevan palkitsemiskokonaisuuden. Tarjoamme työntekijöillemme inspiroivan ja motivoivan työpaikan.

Moderni ja houkutteleva työympäristö

  • joustavat työskentelytavat
  • säännölliset työtyytyväisyyskyselyt ja kehittämistoimenpiteet


Inspiroiva työpaikka

  • motivoiva ja rohkaiseva johtaminen
  • innovatiivinen, myönteinen ja avoin ilmapiiri
  • yrittäjähenkisyys


Houkutteleva palkitseminen

  • oikeudenmukainen ja kilpailukykyinen palkka
  • muuttuva palkitseminen
  • hyvät henkilöstöedut
  • kattava vakuutusturva


Vahva henkilöstön kehittäminen

  • kattavat perehdytysohjelmat
  • johtajuus- ja osaamisen kehittämisohjelmat
  • kansainväliset uramahdollisuudet


Tavoitteena vastuullisuus

  • reilu, tasa-arvoinen ja turvallinen työpaikka
  • korkeat terveys- ja turvallisuusvaatimukset
  • nollatoleranssi syrjinnässä, kiusaamisessa tai minkäänlaisessa häirinnässä

Sampo Oyj on Sampo-konsernin emoyhtiö, joka vastaa konsernin strategiasta, pääoman allokoinnista, riskienhallinnasta, konsernilaskennasta, sijoittajasuhteista, vastuullisuudesta sekä laki- ja veroasioista. Sampo Oyj:ssä työskentelee 66 vakituista työntekijää (31.12.2024), joista esihenkilöasemassa on 10. Sammon pääkonttori sijaitsee Helsingin keskustassa. Pääkonttorin lisäksi Sammolla on sivukonttori Tukholmassa.

Työntekijäkokemus ja hyvinvointi

Sampo Oyj pyrkii tarjoamaan työntekijöilleen mielekkäitä ja motivoivia työnkuvia. Työtehtävät ovat pääasiassa erityisosaamista vaativia asiantuntijatehtäviä, joiden parissa henkilöstö pääsee syventämään ja laajentamaan osaamistaan entisestään. Emoyhtiön työyhteisö on pieni ja tiivis. Työtä tehdään vahvasti yhteistyössä muiden kanssa, mutta myös itsenäisesti ja itseohjautuen.

Sampo huolehtii henkilöstön hyvinvoinnista esimerkiksi tarjoamalla työntekijöille laajan työterveyshuollon sekä kattavan vakuutuskokonaisuuden. Toimistolla panostetaan ergonomisiin työskentelypisteisiin ja moderneihin työvälineisiin. Lisäksi työnantaja tukee henkilöstön hyvinvointia lounas-, kulttuuri- ja liikuntaeduilla sekä säännöllisellä virkistystoiminnalla.

Vuosittaisten työtyytyväisyyskyselyiden mukaan sampolaisten työntekijäkokemus ja työnantajan suositteluhalukkuus ovat erinomaisella tasolla.

Työsuhde-edut

Sampo Oyj on sitoutunut tukemaan henkilöstön hyvinvointia mm.

  • lounas-, kulttuuri- ja liikuntaeduilla
  • kumppanuuseduilla (esim. vakuutusedut)
  • säännöllisellä virkistystoiminnalla.

Sampo-konserni on vakaa ja luotettava työnantaja, joka tarjoaa monipuolisia ja kiinnostavia uramahdollisuuksia eri alojen osaajille useissa eri maissa. Painotamme perusarvojamme luotettavuutta, tinkimättömyyttä ja erinomaisuutta, sekä keskitymme pitkäjänteiseen ja inspiroivaan johtamiseen, joka kannustaa henkilöstöä kehittymään urallaan ja tukee osallistavaa ja avointa työympäristöä. Sampo-konserni haluaa olla houkutteleva työnantaja, joka edistää henkilöstön sitoutumista ja kehittymistä sekä tarjoaa houkuttelevan palkitsemiskokonaisuuden. Tarjoamme työntekijöillemme inspiroivan ja motivoivan työpaikan.

 

Henkilöstö (FTE) yhtiöittäin
Sampo-konserni, 31.12.2024

Kaavio: Sampo-konsernin henkilöstö (FTE) yhtiöittäin, 31.12.2024

 

Sampo-konsernissa työskentelee noin 14 779 henkilöä, joista 55,5 prosenttia työskentelee Ifissä, 28,0 prosenttia Hastingsissä, 16,0 prosenttia Topdanmarkissa ja 0,4 prosenttia emoyhtiö Sampo Oyj:ssä.

 

Henkilöstö (FTE) maittain
Sampo-konserni, 31.12.2024

 

Kaavio: Sampo-konsernin henkilöstö (FTE) maittain, 31.12.2024

 

Maantieteellisesti henkilöstö jakautuu siten, että Isossa-Britanniassa työskentelee 27,9, Tanskassa 19,8, Ruotsissa 17,0, Suomessa 13,5, ja Norjassa 11,8 prosenttia konsernin henkilöstöstä. Baltian maissa työskentelee 8,2 prosenttia henkilöstöstä.

 
Henkilöstömäärä (FTE)
Sampo-konserni, 31.12.2024
 
Maa If P&C Topdanmark Hastings Sampo Yhteensä %-osuus
Suomi 1 944 - - 57 2 001 13,5 %
Ruotsi 2 499 5 - 9 2 513 17,0 %
Norja 1 737 - - - 1 737 11,8 %
Tanska 561 2 359 - - 2 920 19,8 %
Viro 486 - - - 486 3,3 %
Latvia 540 - - - 540 3,7 %
Liettua 182 - - - 182 1,2 %
Iso-Britannia 5 - 4 111 -- 4 116 27,9 %
Ranska 7 - - - 7 0,0 %
Saksa 6 - - - 6 0,0 %
Alankomaat 7 - - - 7 0,0 %
Espanja 230 - - - 230 1,6 %
Gibraltar - - 31 - 31 0,2 %
Yhdysvallat - - 1 - 1 0,0 %
Yhteensä (FTE) 8 205 2 365 4 143 66 14 779 100,0 %
%-osuus 55,5 % 16,1 % 28,0 % 0,4 % 100,0 % -

Ota yhteyttä

Juhani Ruuskanen

Juhani Ruuskanen

Head of Compensation and Benefits, Sampo Group

Voit olla yhteyksissä Sampo Oyj:n HR-tiimiin kaikissa Sammon henkilöstöhallintoon liittyvissä asioissa.

Päivitetty